Verkkokaupan ulkoasu – tekisinkö itse vai antaisinko urakan muille?


Verkkokaupan ulkoasu on asia, jota voi hioa loputtomasti. Aina löytyy kohtia, joita voisi vielä viilata, ja tekeepä myös aika tehtävänsä; nyt freesin näköinen verkkokauppa saattaa viiden vuoden päästä olla pelkkä muinaismuisto vain.
Mutta kuka muutokset tekisi? Ehdinkö ja osaanko itse? Jos en osaa, voisinko opetella? Vai olisiko kuitenkin parempi, jos joku osaavampi ja näppärämpi tekisi työn puolestani?

Tässä blogikirjoituksessa esittelemme kolme tapaa verkkokaupan ulkoasun toteuttamiseen ja mietimme, mikä voisi olla paras menetelmä juuri sinun verkkokauppasi kohdalla. Näitä menetelmiä ovat:

  • Tee se itse
  • Tehdään yhdessä
  • Osta valmiina
Tee se itse -menetelmässä verkkokaupan edustaja tekee ulkoasun itse ilman apua. Tehdään yhdessä -menetelmässä hän hakee ulkopuolista apua projektiin ja osta valmiina -menetelmää toteuttaessaan hän antaa projektin jonkun muun käsiin.

Tee se itse

Tee se itse -menetelmän nimi jo kertoo varsin suorasanaisesti, mistä toimintatavassa on kyse. Verkkokaupan pyörittäjä käärii itse hihat ja suunnittelee ja toteuttaa kauppansa ulkoasun alusta loppuun itse. Tähän menetelmään Vilkas-verkkokauppa sopii erinomaisesti. Kaupan ulkoasua voi muokata itse juuri haluamakseen.

Ulkoasuteemat ovat valmiiksi optimoituja ja uusimmat myös responsiivisia. Esimerkiksi värien ja kuvien muuttaminen ja asettaminen valmiiseen teemaan käy helposti, eikä sitä varten tarvitse olla koodari. Jos koodinmuokkaustaitoja kuitenkin löytyy, pääsee niitä halutessaan myös hyödyntämään. Parasta verkkokauppa-alustassa onkin juuri se, että aloittelijakin voi saada kaupasta näyttävän näköisen mutta silti kokenut konkari pääsee halutessaan hyödyntämään osaamistaan.

Vaikka aloittelijakin pystyy tekemään verkkokauppansa ulkoasun, kasvaa nälkä usein syödessä ja verkkokaupan varttuessa alkaa moni kaivata erikoisempia toteutuksia, joilla erottua kilpailijoista. Tällöin monella tulevat aikarajoitteet vastaan joko itse tekemisen tai sen opettelun osalta. Ovatpa jotkut myös todenneet suoraan, ettei heidän tyylitajunsa ja visuaalinen silmänsä riitä verkkokaupan ulkoasun suunnitteluun.

Tehdään yhdessä

Tehdään yhdessä -menetelmä perustuu ajatukseen, että verkkokaupan edustaja tekee suurimman osan ulkoasun muokkaamisesta itse, mutta lisää tietojaan ja taitojaan firman ulkopuolisen avun kanssa yhdessä. Tämä onkin kauppiaidemme keskuudessa todella käytetty menetelmä.

Varsinkin uudet kauppiaat tarvitsevat usein verkkokaupan perustamisen alkuvaiheessa tukea ja neuvoja. Pienissä ja uusissa yrityksissä suurin osa asioista pyritään kuitenkin rahan säästämiseksi tekemään edes jossain määrin itse. Kun yhdessä ihmisessä ei yhdisty taloustietäjä, yritysneuvoja, tekniikkavelho, taiteilija ja palvelumuotoilija, mutta hinku tehdä itse on suuri, on tehdään yhdessä -menetelmä sopiva keskitie.

Tapoja menetelmän toteuttamiseen on monia, varsinkin Vilkas-verkkokauppiaalla. Yksi eniten kiitosta saaneista tavoista on kauppiaillemme kuuluva ilmainen tuki. Tukitiimimme vastaileekin kauppiaiden kysymyksiin puhelimitse ja sähköpostitse viikon jokaisena arkipäivänä, esititpä sitten kysymyksesi suomeksi, ruotsiksi, norjaksi tai englanniksi. Vilkkaan ja ePagesin omilta tukisivuilta löytyy myös kattavasti vastauksia tavallisimpiin ongelmiin.

Myös erilaiset koulutukset ovat nousseet kauppiaiden keskuudessa suureen suosioon. Perusteista lähtevä, ilmainen Verkkokauppatalkoot-koulutus järjestetään kuukausittain, vuoron perään Helsingissä ja Tampereella. Syvemmälle verkkokaupan designin saloihin pureudutaan ulkoasukoulutuksissa.

Ammattimaisen neuvonnan lisäksi verkkokauppias voi aina hakea neuvoa vertaisverkostoiltaan eli muilta kauppiailta. Tähän oiva kanava on esimerkiksi vastikään perustettu Vilkkaan verkkokauppiaille tarkoitettu Facebook-ryhmä. Lisäksi internet on pullollaan ohjevideoita ja keskustelufoorumeita.

Osta valmiina

Varsinkin näin internetmaailmassa aika on iso tekijä. Kaiken odotetaan tapahtuvan heti tai vähintäänkin hyvin pian. Jo pelkkä verkkokaupan ydinprosessien pyörittäminen vie runsaasti kauppiaan aikaa, ja kun lisäksi pitäisi hoitaa markkinointi, verkkokaupan design ja monet muut kriittiset tukitoiminnot, ei yhden ihmisen aika enää millään riitä kaikkeen. Tällöin on aika turvautua osta valmiina -menetelmään.

Osta valmiina -menetelmän ydinajatus on, että verkkokauppias kuvailee, millaisen ulkoasun kaupalleen haluaa, ja alan ammattilainen tekee työn toiveiden perusteella. Vilkkaalla on oma design-tiimi, joka toteuttaa näitä ulkoasuprojekteja kauppiaillemme. Pientä puunausta, kuten bannerin suunnittelua tai fontin muuttamista, varten toteutetaan Ulkoasun minituunaus -projekteja. Verkkokaupan kokonaisvaltaiseen ulkoasumuutokseen taas on omiaan ulkoasun suunnittelupalvelu, jossa verkkokauppaan luodaan täysin räätälöity ilme. Osaavilla design-tiimiläisillämme on näkemystä ja ymmärrys siitä, mikä toimii verkkokaupassa.

Minkä edellä esitetyistä metodeista otatkaan käyttöön, kannattaa verkkokaupan ulkoasua pysähtyä pohtimaan aina silloin tällöin. Ajanmukaisen näköisen kaupan ajatellaan helposti olevan ajanmukainen myös muilta ominaisuuksiltaan. Älä siis piilota toimivaa kauppaasi vanhentuneen ulkoasun taa.

 

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

SaaS vs. räätälöidyt verkkokaupparatkaisut

Oletko perustamassa verkkokauppaa, mutta sinulla on haasteita löytää yrityksen tarpeisiin sopivan...

Näin perustat verkkokaupan päivässä

Oman verkkokaupan perustaminen saattaa tuntua pelottavalta ja tekniseltä haasteelta. Lisäksi moni...

Verkkokaupan vaihtaminen uuteen verkkokauppa-alustaan

Joskus verkkokauppa-alustan vaihto pitää tehdä Verkkokauppa-ala kehittyy nopeasti ja lähes...