Ilmaista näkyvyyttä verkkokaupallesi - osa 1/2
Kirjoittanut Markku Korkiakoski
29.6.2017 0:00
Hyvin toteutettu verkkokauppa on pohja kestävälle ja kehittyvälle näkyvyydelle verkossa.
Mikäli yrityksesi turvautuu vain ulkopuolisiin verkkopalveluihin, kuten esimerkiksi Facebookiin, yrityksesi on kyseisten palveluiden muutosten armoilla ja näkyvyys voi muuttua hetkessä ei-toivottuun suuntaan – tai muuttua jopa maksulliseksi. Oman verkkokaupan perustaminen takaa yritykselle turvallisen ympäristön, eikä siihen tule ikäviä yllätyksiä, mikäli verkkokauppatoimittaja on oikein valittu. Oman verkkokaupan ja domainin päälle on turvallista rakentaa kävijävirtaa eri verkkopalveluista.
Ulkopuolisilla, kolmannen osapuolen palveluilla verkkokauppias voi kuitenkin ohjata liikennettä omaan verkkokauppaansa. Tämän liikenteen generoiminen onkin usein yrittäjälle se vaikein osuus, jonka aikana verkkokauppias voi myös haaskata paljon rahaa, jos ei ole tarkkana. Verkosta löytyy runsaasti myös niin sanottuja ilmaisia liikenteen lähteitä, joiden ylläpitoon kuluu toki jonkin verran aikaa, mutta kun verkkokauppias sitoutuu näihin palveluihin ja jaksaa tehdä niihin laadukasta sisältöä, kasvaa verkkokaupan kävijävirta tasaiseen tahtiin. Lisäksi verkkokauppa saa näiden palveluiden avulla ulkopuolisia linkityksiä, jotka parantavat verkkokaupan hakukonenäkyvyyttä sekä luotettavuutta.
Ilmaisia linkkejä ja vinkkejä on sen verran runsaasti, että tämän artikkeli on jaettu kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään suosittuja sosiaalisen median alustoja ja palveluita, joista löytyy verkkokauppiaille ilmaisia palveluita ja näyvyyttä. Artikkelisarjan toisessa osassa keskitytään puolestaan enemmän paikalliseen tekemiseen ja näkyvyyteen.
Ilmaisia linkkejä ja vinkkejä on sen verran runsaasti, että tämän artikkeli on jaettu kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä osassa käsitellään suosittuja sosiaalisen median alustoja ja palveluita, joista löytyy verkkokauppiaille ilmaisia palveluita ja näyvyyttä. Artikkelisarjan toisessa osassa keskitytään puolestaan enemmän paikalliseen tekemiseen ja näkyvyyteen.
sivuille, kuten omaan verkkokauppaan. Facebookissa mainostava yritys voi kohdentaa mainoksensa todella tarkasti, kuten esimerkisi näkymään vain alle 20-vuotiaille, Suomessa asuville ja parisuhteessa oleville miehille.
Kaikki lähtee kuitenkin siitä, että luot verkkokaupallesi oman Facebook-sivun, joka ei maksa mitään. Ohjaa verkkokauppasi kävijät ja asiakkaat myös Facebook-sivuillesi ja kasvata tykkääjien määrää määrätietoisesti. Kun olet saanut kartutettua seuraajamäärää Facebook-sivullasi, sinulle on syntynyt arvokas verkosto, jota voit hyödyntää tehokkaasti Facebook-mainonnassa. Täältä voit katsoa ohjevideon, miten sosiaalisen median tilit linkitetään Vilkas Now -verkkokauppaan.
- haluat tavoittaa tietyn kohderyhmän,
- haluat jakaa tietoa tuotteestasi tai palvelustasi,
- haluat nopean asiakaspalvelukanavan,
- haluat tietää mitä palvelustasi puhutaan tai
- haluat kontaktin potentiaalisiin asiakkaisiin ja kumppaneihin.
Twitteriin kannattaa luoda mielenkiintoinen profiilikuvaus sekä käyttää julkaisuissa muutamia #hashtageja, sillä ihmiset seuraavat niitä usein. Twiittaa myös kuvallista sisältöä ja muista linkittää julkaisuja sopivissa tilanteissa myös verkkokauppaasi!
Luo oma Twitter-tili >>
lukuisilla tavoilla, joihin lukeutuvat ammatillisen verkostoitumisen lisäksi rekrytointi, oman alan asiantuntijakuvan luominen keskusteluihin osallistumalla ja LinkedIn-mainosten tekeminen. Muista, että LinkedIn-profiilin luojalla tulee olla sekä henkilökohtainen LinkedIn-profiili että yrityksen oma sähköposti käytössä.
Luo LinkedIn-yritysprofiili >>
kannattaa ehdottomasti perustaa verkkokaupallesi oma Pinterest-tili! Pinterestin avulla voit rakentaa verkkokauppasi brändikuvaa, kasvattaa liikennettä verkkokauppaasi ja lisätä myös kivijalkamyyntiä.
Luo oma yritystili Pinterestiin >>
YouTube
YouTube on Googlen omistama videopalvelu, maailman toiseksi suurin hakukone ja Suomen toisiksi suosituin verkkosivusto, jossa käyttäjä viettää keskimäärin 30 minuuttia käyntikertaa kohden. YouTubessa sisältöä jaetaan luomalla oma kanava, jolle käyttäjä voi ladata videoita. Kanavan tilaajamäärä on merkittävä mittari, koska YouTubessa tilaajia ei voi Facebookin tai Instagramin tavoin ostaa.Verkkokauppa voi hyödyntää YouTuben potentiaalia kahdella tavalla. Voit joko luoda verkkokaupallesi oman kanavan ja alkaa tuottamaan mielenkiintoisia videoita palveluistasi tai muuten vain huomiota herättäviä videoita, jotka saavat ihmiset palaamaan kanavasi ja palveluidesi äärelle. Toinen, hieman helpompi ja aikaa säästävämpi tapa on luoda Googlen palveluiden avulla videoiden yhteydessä näytettäviä mainoksia, jotka on helppo kohdentaa tietylle kohderyhmälle. Nämä mainokset ovat kuitenkin maksullisia. Yleisesti videosisältö toimii verkkokaupan markkinoinnissa oikein hyvin!
Google MY Business
Google My Business on Googlen palvelu, jonka avulla Googlen hakukone tarjoaa asiakkaille suoraan yrityksesi yhteystietoja asiakkaiden etsiessä yritystäsi hakukoneella. Luomalla Google My Business tilin voit muokata yrityksesi tietoja milloin tahansa, ja ne päivitetään automaattisesti sekä Google-hakuun että Mapsiin. Saat myös heti tiedon, kun käyttäjät arvioivat yrityksesi, ja voit vastata heille yrityksen edustajana. Pystyt myös seuraamaan yrityksesi saamia tähtiluokituksia ajan kuluessa. Voit tutustua asiakkaisiin tarkemmin ja selvittää, millaisessa vuorovaikutuksessa he ovat yrityksesi kanssa. Lisäksi sinulle selviää, miten asiakkaat löysivät yrityksesi ja mistä he ovat kotoisin. Näet myös yrityksesi puhelinnumeron klikkausten määrän, reittiohjepyyntöjen määrän ja verkkosivuston käyntien määrän.
Tägit:
markkinointi
Kirjoittaja Markku Korkiakoski
Markulla on verkkokauppa-alasta jo 22 vuoden kokemus sekä Vilkkaalla että itse verkkokauppiaana. Hän on auttanut lukuisia suomalaisia yrityksiä menestymään verkossa asiantuntemuksensa ja käytännönläheisen otteensa ansiosta.