Verkkokauppiaan ähky

Järjestämme joka kuukausi uusille ja vanhoille verkkokauppiaille verkkokaupan rakennuspäivän. Päivän aikana autamme verkkokaupan rakentamisessa ja opastamme mitä kaikkia asioita kannattaa ottaa huomioon. 

Joulukuun alussa pidettyyn päivään osallistui yrittäjä, jolla on pitkää kokemusta perinteisestä yrittämisestä, palveluiden markkinoinnista ja asiakkaiden hankkimisesta. Nyt kuitenkin ähkyä aiheuttaa se valtava tiedon ja osaamisen määrä sekä aika, jota menestyvän verkkokaupan eteen tarvitaan.

Pitäisi osata luoda jatkuvasti uudistuvaa sisältöä sivuille ja tuotteille. Sisällön pitää olla sellaista, jota asiakkaat etsivät ja joka hyödyttää heitä ostopäätösten tekemisessä. Pitää lisätä riittävän paljon tuotekuvia ja lisämateriaalia, jotta tuotteisiin voi tutustua riittävällä tasolla. Pitää luoda sellaiset tuoteryhmät ja hierarkiat, jotta mahdollisimman monen tarpeen kautta tuote tulee löydetyksi. Pitää tarjota riittävän monipuoliset maksu- ja toimitustavat. Hintojen pitää olla kilpailukykyiset ja toimituskulujen vähintään kohtuulliset.

Kauppaan pitää saada myös asiakkaita, jotta kassakone voi edes teorissa kilistä. Pitää siis markkinoida ja päästä Googlen hakutuloksissa vähintään ensimmäiselle tulossivulle. Seuraavilla sivuilla saa vain mitättömiä rippeitä kävijöistä. Maksetulla AdWords mainonnalla kävijöitä alkaa löytymään, mutta suurin osa asiakkaista kuitenkin klikkaa luonnollisen haun kautta tulevia osumia.

Jotta Googlen hakutuloksissa pääsee ensimmäiselle tulossivulle, pitää luoda riittävät verkostot, jotka linkittävät verkkokauppaan. Pitää siis seurata useita eri oman toimialan ja aihealueen keskustelufoorumeita ja osallistua keskusteluihin. Pitää myös tietää, että yleensä keskustelufoorumeilla mainostaminen on kielletty, poislukien erikseen mainontaa varten luoduissa aihealueissa. Pitää siis opetella keskustelufoorumeiden etikettisäännöt.

Pitää luoda Facebook-sivut, jonka avulla voidaan kampanjoida ja kertoa ajankohtaisia asioita tuotteista. Pitää keksiä keinoja, joilla tykkääjien määrä saadaan kasvamaan. Pitää selvittää sopimusehdoista mikä on sallittua ja mikä on kiellettyä.

Pitää kirjoittaa uutiskirjeitä, joihin potentiaaliset ja nykyiset asiakkaat voivat liittyä vastaanottajiksi. Pitää osata luoda uutiskirjeiden sisällöt kiinnostaviksi, jotta asiakkaat niitä jaksavat lukea. Pitää keksiä kampanjoita, koska niitähän uutiskirjeen vastaanottajat odottavat.

Pitää kirjoittaa blogia, koska niitäkin asiakkaat haluavat lukea. Kirjoitusten pitää olla asiantuntevia tai hauskoja, jotta kiinnostus pysyy yllä. Niissä pitää olla myös tärkeimpiä avainsanoja ja linkityksiä kauppaan, jotta hakutulokset paranisivat.

Kauppaan pitää asentaa Google Analytics, jotta voidaan seurata mitä kaupassa tapahtuu. Sen käyttö ja mahdollisuudet pitää myös opetella, jotta siitä saa riittävän hyödyn irti. Pitää ottaa käyttöön myös Google Webmaster Tools. Sen avulla saa selville miten hyvää sisältöä kaupassani on, monentenako mikäkin tuote ja tuoteryhmäsivu on Googlen hakutuloksissa, missä tuotteissa on duplikaattisisältöjä jne. jne.

Sitten on vielä kaikki Twitterit, Instagramit, Pinterestit, Google+:t, hintavertailut, verkkokauppahakemistot, display mainonnat, banner mainonnat, sponsorointikampanjat ym. ym.

Pitää, pitää, pitää, pitää. Vähemmästäkin kauppiaalle syntyy ähkyä ja tunne, että mistä tässä oikein pitäisi aloittaa ja miten eri palveluita käytetään hyödyksi?

Ensinnäkin kannattaa tunnustaa, ettei kaikesta edellä mainitusta selviä yksin. Apua saa ja sitä voi pyytää. Siksi kannattaa valita yhteistyökumppanit huolellisesti, sillä osaaminen on tärkeämpää kuin pelkkä ohjelmisto. Sen jälkeen pitää vaan ryhtyä tuumasta toimeen. Jep - pitää.

 

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Ilmaista näkyvyyttä verkkokaupallesi – osa 2/2

Ensimmäisessä osassa käsittelimme suosittuja sivustoja ja palveluita, joiden avulla verkkokauppias...

Verkkokaupan markkinointi ei ole helppoa

Päivitetty: maaliskuu 2023 Vilkas -blogin kaikkien aikojen luetuin kirjoitus on otsikolla ...

Verkkokaupan olennaiset mittarit

Päivitetty 17.5.2023. Ilman tilastojen analysointia verkkokauppias toimii sokkona eikä välttämättä...