Verkkokaupan merkitys on Marttiinin kaltaiselle kuluttajatuotteita myyvälle yritykselle iso ja tulevaisuudessa vielä edelleen kasvava. Ei ole parempaa tapaa esitellä ja myydä koko valikoimaa ympäri maailmaa kuin verkkokauppa.
Seppä Janne Marttiini perusti puukkotehtaan vuonna 1928 Rovaniemen silloiseen Kauppalaan. Siitä alkoi tarina, jonka tuotteet tuntevat jokainen retkeilijä, kalastaja ja metsästäjä. Yrityksen mittavan historian ansiosta se on siis kulkenut suomalaisten kanssa käsi kädessä vuosikymmeniä. Vuodesta 2005 Marttiini on ollut osa Rapala VMC Oyj:ä. Nykyisin yhtiön brändi on myös kansainvälisesti erittäin tunnettu ja arvostettu.
Marttiinin tehtävänä on tehdä ihmiset onnelliseksi ja saada aikaan tuotteita, joiden käyttäjillä on mukava fiilis. Ammattimaisuus ja laadullinen tekeminen korostuvat yhä enemmän tärkeänä arvona. Nykyään tuotteiden valmistuksessa hyödynnetään perinteisen käsityön lisäksi modernia teknologiaa. Tuotteiden valmistus vaatii siis edelleen erinomaista käsityötaitoa.
Puukko koostuu yksinkertaisuudessaan kahvasta, terästä ja tupesta. Inspiraatio tuotteiden suunnitteluun syntyy arktisista olosuhteista, perinteistä sekä erilaisten käyttäjien ja käyttötarpeiden huomioimisesta. Tuotteet ovat toimivia, kauniita ja ajattomia, Silti jokainen Marttiinin puukko on käyttöesine ja kaikki materiaalit on valittu kestämään käyttötarkoituksessaan, joka voi olla esimerkiksi metsästys, kalastus tai retkeily.
Tuotteiden myynnissä ja markkinoinnissa verkkokauppa on olennainen kanava. Sen avulla kuluttajat ympäri maailman voivat tutustua koko valikoimaan.