Nimitysuutinen: Jussi Hanki ja Ari Paksuniemi

nimitysuutinen

Lokakuun alussa Vilkkaalla aloitti kaksi kokenutta verkkokaupan ammattilaista, Jussi Hanki ja Ari Paksuniemi. Jussi tuli Vilkkaalle luotsaamaan Vilkkaan markkinointia, ja kertoo tavoitteekseen mahdollistaa Vilkkaan kasvun markkinoinnin tavoitteellisen suunnittelun ja kehittämisen sekä johdonmukaisen operoinnin kautta. Ari puolestaan työskentelee senior advisorina Vilkas Go -tiimissä ja odottaa innolla, että pääsee toimimaan monipuolisesti eri projekteissa ja tarjoamaan pitkän sähköisen liiketoiminnan kokemuksensa kautta karttunutta osaamista sekä Vilkkaan asiakkaille että Vilkas Go -liiketoiminnan kehittämiseen.

 

Jussi Hanki luotsaamaan Vilkkaan markkinointia

Jussi asuu Pirkkalassa, ja hänellä on 10 vuoden kokemus yritysmyynnin ja -markkinoinnin parissa. Jussi on työskennellyt pitkään erityisesti verkkokaupan maksamisen palveluiden parissa, minkä kautta kotimainen verkkokauppa on tullut erittäin tutuksi. Tämän lisäksi Jussi on työskennellyt sisältö- ja inbound-markkinoinnin sekä markkinoinnin automaation konsulttina. Jussi tuo Vilkkaalle kokemuksensa kautta osaamista ja näkemystä markkinoinnin suunnitteluun ja kehittämiseen. “Tavoitteenani on rakentaa myyntiin tähtäävää markkinointia, jonka tulokset eivät perustu sattumaan, sillä markkinoinnissa tulokset syntyvät systemaattisesta tekemisestä, eivät yksittäisistä neronleimauksista”, Jussi selventää. Jussi on koulutukseltaan tradenomi, ja hänellä on kaksi poikaa, joiden kanssa pelatessa ja leikkiessä vapaa-aika kuluu rattoisasti. Harrastuksiin Jussilla lukeutuu muun muassa jääkiekon pelaaminen, yleisurheilu sekä muu liikunta eri muodoissaan. Jussi on myös äänikirjojen suurkuluttaja ja innokas penkkiurheilija!

Merkittävimmäksi työhön liittyväksi saavutukseksi Jussi kokee agile-toimintamallien tuomisen markkinointitiimin päivittäiseen työhön sekä markkinoinnin suunnitteluun. Hänen edellisessä työssään tämä selkeytti merkittävästi tiimin työskentelyä sekä rauhoitti hektisen työn päivittäistä arkea. Jussi haluaa tuoda paikoin hektiseen markkinointityöhön rauhaa ja selkeyttä, joka on hänen mielestään edellytyksenä tuloksekkaalle tiimityölle. Näitä oppeja Jussi aikoo tuoda mukanaan myös Vilkkaan markkinointitiimin toimintaan.

 

Ari Paksuniemi senior advisoriksi Vilkas Go -tiimiin

Ari liittyy Vilkkaan tiimiin Rovaniemeltä käsin, ja on koko työuransa eli 22 vuotta työskennellyt digitaalisessa ympäristössä, sähköisen myynnin ja markkinoinnin asiantuntijatehtävissä. Ari on pitkään työskennellyt Vilkkaan yhteistyökumppanina, sillä vuodesta 2013 lähtien Arin päätyönä on ollut vastata Marttiini Oy:n kuluttaja- ja yritysbrändin, brändiverkkokaupan sekä digitaalisen myynnin ja markkinoinnin eri kanavien kehittämisestä niin kotimaassa kuin globaalisti. “Olen saanut olla viemässä yhden Suomen vanhimman ja tunnetuimman brändin myyntiä uusiin digitaalisiin kanaviin – yhdessä Vilkkaan kanssa jo vuosia”, Ari iloitsee.  

Ari on lisäksi johtanut 10 vuotta digitaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritystä sekä toiminut projektipäällikkönä useissa julkisen rahoituksen verkkokaupankäynnin hankkeissa. Koulutukseltaan Ari on tietojenkäsittelyn ja liiketalouden tradenomi, minkä lisäksi hänellä on markkinoinnin ja video- sekä audiotuotannon koulutus. Vapaa-aikanaan Arin voin löytää samoilemasta luonnosta, kalastamasta tai kuntosalilta hikoilemasta. Yhtenä intohimonaan Ari mainitsee kokkaamisen, varsinkin perinteiseen tapaan tulella. Ari osaa loihtia myös pizzan viidessä minuutissa reseptillä, jolla se ihan oikeasti maistuukin pizzalta!

Uusista työkavereistaan Ari kommentoi, että “aivan upeita tapauksia” ja pitää erityisesti Vilkkaan mukavan rennosta ilmapiiristä ja työkavereiden todellisesta ammattitaidosta. “Jo nyt olen todennut, että Vilkkaalla pääsen selvästi olemaan verkkokaupan ja sähköisen liiketoiminnan aallonharjalla, parhailla paikoilla”, Ari kiteyttää. Toivotamme uudet verkkokauppakonkarimme lämpimästi tervetulleiksi osaksi Vilkkaan kasvavaa tiimiä!

Takaisin

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

Noora Kahra Vilkkaan kumppanuuksien kehittämisen johtoon

Kesäkuussa Vilkkaan työyhteisöön saatiin jälleen vahvistusta, kun Noora Kahra aloitti uudessa...

Pelastetaan kauppa -kilpailun voittajat julki

Vuosi 2020 jää historiaan monella tavalla erikoisena vuotena. Uuden vuosikymmenen alkaessa tuskin...

Vilkkaan mimmit koodaa - Jaana, Taika ja Pieta

Hyvää ja tasa-arvoista naistenpäivää - ihan kaikille! Vilkkaan naisilla on selkeä näkemys naisten...